Kustaa Piha
Toimitusjohtaja & Enkelisijoittaja
Etsin lupaavia sijoituskohteita varhaisen vaiheen kasvuyrityksistä, jotka toimivat terveysteknologia- tai terveyspalvelualalla.
Athensmed on sijoitusyhtiö, jonka kautta teen sijoituksia varhaisen vaiheen kasvuyrityksiin ja tuon niihin lisäarvoa vankan sijoittajakokemukseni ja terveydenhuollon näkemykseni myötä. Athensmedin perustajana ja toimitusjohtajana olen vaikuttanut jo 15 vuotta yksityisessä terveydenhuollossa – ja ollut kasvattamassa alan palveluyrityksiä ja tuoteinnovaatioita menestystarinoiksi.
Etsitkö varhaisen vaiheen terveysteknologia- tai terveyspalveluyrityksellesi rahoitusta?
Täytä rahoitushakemus ja arvioin täyttääkö yrityksesi sijoituskriteerini
Roolini enkelisijoittajana
Enkelisijoittajana teen sijoituksia terveysteknologia- ja terveyspalveluyrityksiin ja autan niitä kasvamaan sekä menestymään. Teen myös jatkuvaa yhteistyötä muiden sijoittajien kanssa.

Sijoittaminen terveysteknologia-
yritykseen
Autan innovatiivisia ja poikkeuksellisia terveysteknologiayrityksiä kasvamaan ja kansainvälistymään tekemällä niihin sijoituksia, tukemalla yrittäjiä ja hyödyntämällä kansainvälisiä verkostoja. Sijoituskohteiden arvioinnissa minulla on selkeät kriteerit. Lue lisää sijoituskriteereistäni ja täytä rahoitushakemus.
Sijoittaminen terveyspalvelu-
yritykseen
Terveysteknologiayritysten lisäksi teen sijoituksia innovatiivisiin ja kasvuhakuisiin terveyspalveluyrityksiin. Nopea kasvu voi tuoda haasteita avainhenkilöiden löytämisessä, ammattitaitoisen henkilöstön rekrytoimisessa sekä operaatioissa. Monipuolinen kokemukseni yrittäjänä ja terveyspalveluyritysten johdossa auttaa näkemään, miten ja mihin suuntaan yritystä kannattaa kehittää. Lue lisää, miten voin auttaa palveluyritystäsi kasvamaan ja täytä rahoitushakemus.


Yhteistyön tekeminen muiden sijoittajien kanssa
Menestyminen terveysteknologia-alalla vaatii kattavia verkostoja ja parhaan asiantuntemuksen hyödyntämistä. Kiinnostavimmat terveysteknologia-alan yritykset ovat usein löydettävissä jo ennen kuin ne tulevat laajempaan tietoisuuteen. Lue lisää yhteistyökumppanuuden hyödyistä.
Uusimmat artikkelit

Athensmed tukemaan Sofitan kasvua
Ammattitaitoista ja laadukasta tukea kuntien sosiaali- ja terveysalan työvoimatarpeisiin tarjoava Sofita saa tuekseen Athensmedin vauhdittamaan kasvua. Sofita on kasvanut ja laajentanut palveluvalikoimaansa nopeasti. Athensmed pitkäjänteisenä omistajana tukee yhtiötä sen kasvun ja kehityksen toteuttamisessa.

Practio siirtyy Carelinkin omistukseen
Carelink osti tanskalaisen Praction. Practio tarjoaa innovatiivisia rokotuspalveluita apteekeissa ja yhtiön omilla rokotusklinikoilla. Carelink on yksi suurimmista ja menestyneimmistä yksityisistä terveydenhuollon tilapäiseen työvoimatarpeisiin keskittyvistä yhtiöistä Tanskassa.

Athensmed aloittaa yhteistyön Pelastakaa Lapset ry:n kanssa
Athensmed aloittaa yhteisyön Pelastakaa Lapset ry:n kanssa tukeakseen hädänalaisia lapsia Sudanissa. Athensmed sitoutuu tukemaan Pelastakaa Lapset ry:n Sudan-projektin toimintaa viiden vuoden ajan tuen jatkuvuuden turvaamiseksi.