Athensmed on nostanut sosiaalisen vaikuttavuuden sijoitustoimintansa keskiöön. Vuonna 2024 käynnistetyn strategiatyön myötä yhtiö on rakentanut järjestelmällisen mallin, jolla sijoitusten vaikutusta ihmisten terveyteen, hyvinvointiin ja eriarvoisuuden vähentämiseen voidaan tunnistaa, mitata ja kehittää yhdessä portfolioyhtiöiden kanssa.

Eriarvoisuuden vähentäminen edellä

Athensmedille sosiaalinen vaikuttavuussijoittaminen tarkoittaa terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä sekä taustasta johtuvan terveyden ja hyvinvoinnin eriarvoisuuden vähentämistä. Sijoituskohteilta odotetaan, että niiden toiminta

Näistä terveyden ja hyvinvoinnin tuottaminen on keskeisin. Vaikutus eriarvoisuuteen ei edellytä tiettyä kohderyhmää, sillä myös koko väestöön kohdistuva ratkaisu voi kaventaa eroja. Määritelmä ohjaa sekä sijoituskohteiden valintaa että sitä, mitä ja miten vaikuttavuutta mitataan.

Tutkimuksesta toistettava prosessi

Strategiatyön jatkoksi Athensmed käynnisti yhteistyön Aalto-yliopiston diplomityöntekijä Hilja Raunun kanssa. Työn ohjaajana toimi Kustaa Piha ja valvojana professori Markku Maula. Tavoitteena oli kehittää ja pilotoida käytännöllinen prosessi, jonka avulla varhaisen vaiheen terveys- ja life science -sijoittaja voi tunnistaa, valita ja soveltaa yhteiskunnallisen vaikuttavuuden mittareita hyvin erilaisista yhtiöistä koostuvassa portfoliossa.

Tutkimus yhdisti kirjallisuuskatsauksen, kymmenen asiantuntijahaastattelua ja kolmen eurooppalaisen terveysrahaston vertailun. Haastatelluista osa oli sijoittajia, osa konsultteja ja osa tutkijoita. Lisäksi järjestettiin työpajoja Athensmedin ja kolmen portfolioyhtiön kanssa.

Tuloksena syntyi seitsemänvaiheinen prosessikehikko:

  1. sijoittajan vaikuttavuusprioriteetit
  2. yhtiön valmiuden arviointi
  3. vaikuttavuuspolun kartoitus
  4. olennaisten mittareiden valinta
  5. mittauslogiikka ja datavastuut
  6. integrointi portfolion hallintaan
  7. päivitys yhtiön kehittyessä.

Pilotoinnin keskeinen oppi oli, että toistettavissa on itse prosessi, kun taas mittarit kehitetään yhtiökohtaisesti. Yhtiöt, joilla on jo dataa ja mittauskokemusta, voivat siirtyä suoraan mittareiden valintaan. Muut tarvitsevat ensin tukea mittausvalmiuden rakentamiseen. Tarkoituksenmukaista on kuitenkin pitää mukana yksi mittari, joka mahdollistaa vertailun yhtiöiden välillä.

Vaikuttavuussijoittamista kolmella tasolla

Athensmed tarkastelee vaikuttavuutta kolmella tasolla:

Mittarit valitaan yhtiökohtaisesti yhdessä portfolioyhtiöiden kanssa, ja niiden kehittymistä seurataan.

Työtä yhdessä asiantuntijoiden kanssa

Vaikuttavuusstrategia on rakennettu yhdessä vaikuttavuuteen erikoistuneen strategiatoimisto Abracan kanssa. Mittaamisen käytännön malli puolestaan syntyi Hilja Raunun Aalto-yliopistolle tekemänä diplomityönä, ja se pilotoitiin kolmella portfolioyhtiöllä. Athensmedin perustaja ja toimitusjohtaja Kustaa Piha puhuu aiheesta myös aktiivisesti. ”Vaikuttavuuskohteet huolella harkitsemalla ja mittareita kehittämällä on mahdollista luoda impaktia”, hän tiivistää.

Kuvat: Meeri Koutaniemi